Morjensta taas!
Enpä kerenny kauaa olla pois, ku jo heti tapahtu jotain, josta riittää kerrottavaa. Eilinen päivä alko hyvin, hoidin hommat niinku jo kerroinki. Iltapäivästä/illasta tapasin yhtä hyvää frendiä ja olin onnellisena laittamassa nukkumaan hieman yli keskiyön.
Hommahan eteni näin. Istuin koneella ja odotin “jätkäkaverini” soittoa saapumisesta, sillä olin laittanut hänelle viestin parikymmentä minsaa aiemmin. No, hän soitti. Aloitus ei kuitenkaan ollut toivomani kaltainen, sillä ajan ilmoittamisen sijaan hän kysyi mistä olin suuttunut siskolleni (yhteinen kaveri). Ihmeteltyäni hetken syytä moiseen kysymykseen, jätkä kertoi että siskoni oli soittanut hänelle ja kysynyt missä olen, sillä olin lyönyt luurin kiinni viisi kertaa peräkkäin. Naurahdin vain, ja sanoin ettei minulle ole edes tullut puheluita. Välissämme oli jokin este.
Siskoni oli käskenyt kysyä minulta, josko tahtoisin mennä hänen luokseen juomaan tai hän ja poikakaverinsa saisivat tulla minun luokseni juomaan. Olin heti vastarinnalla. Nyt ei huvittanut vetää kännejä, saati sitte katsella kännisiä ihmisiä (inhoan sitä yli kaiken, jos olen itse selvin). Sanoin kuitenkin jätkälle, että toimitan asiani itse perille ja soitan siskolleni.
Niinpä soitin aikailematta hieman suuttuneella asenteella ja vihaisena hänen lankeamisesta (juominen on sisarelleni jo jonkin sortin ongelma). Hän vastasi suht. rauhallisesti ja, kuten arvelinkin, syytti minua kiinnilyömisestä. Selvitimme asiat ja kysyin mikä hänen lopullinen asiansa minulle oli. Hän ei saanut vastattua, vaan totesi “Menipä taas keskiviikko-ryyppäämiseks”. Hänen poikakaverinsa sönkötti jotain taustalla ja ennen kuin kovin paljon kerkesin kysellä, hän sanoi että meidän täytyy lopettaa sillä hänen poikaystävänsä sai paniikkikohtauksen. Soittaisi kohta uudestaan. No, hän lopetti.
Soitin hänelle 20 minuutin kuluttua, kun soittoa ei kuulunut. Hän itki hysteerisesti ja kysyi haluaisinko mennä hänen luokseen. Typeränä ja ärsyyntyneenä jatkuvasta kännidraamasta ja -märisemisestä, totesin kylmästi “en!” Tokikin hän suuttui ja löi kiinni. Minua alkoi harmittaa, sillä välitän hänestä, ja hänen tilansa sai minut aivan sekaisin (jälleen kerran). Niinpä soitin takaisin ja kysyin syytä hänen itkemiselleen ja halulle saada minut luokseen. Vastaus oli jotain, jota en todellakaan odottanut. Hänen poikaystävänsä oli käynyt häneen käsiksi.
Siskoni rauhoittelun jälkeen, lupasin soittaa hänelle muutaman minuutin kuluttua ja vakuutin häntä pitämään puhelimen lähellään. Minun oli hankittava apua. Siskoni kertoi, että poliisit olivat jo käyneet paikalla, mutta show oli ollut jotain sellaista, että he olivat lähteneet nauraen pois. Soitin siis jätkälleni, ja pyysin häntä mukaani siskoni asunnolle. Hän suostui, kun kuitenkin hekin suht. hyviä kavereita ovat. Niimpä soitin jälleen siskolleni ja kysyin tilanteen. Sillä hetkellä hänen hellunsa oli soittamassa jotain jätkää avuksi, ja siskoni oli aivan sekaisin järkytyksestä ja pelosta. Kerroin hänelle, että olemme tulossa. Nyt hänen täytyi rauhoittua, ja pysyä kaukana jätkästään. Ulos hän ei uskaltanut lähteä. Viimeinen aisa mitä hän puhelimessa kertoi, oli että pitäisi lopettaa, poliisit tulivat. Kaikki siis toistaiseksi okei.
Matkalla hänen luokseen koitin soittaa hänelle useampaan kertaan. Ensimmäisellä kerralla pitkän hälyttämisen jälkeen hän löi kiinni, ja lopuilla kerroilla puhelin vain hälytti. Ajattelin, että hän ei voinut puhua poliisien takia, ja jatkoin matkaani. Saavuin jätkäni ja minun tapaamispaikalle, jossa kerroin hänelle koko tilanteen samalla kävellen. Pakkasilma ei tuntunut missään. Pelko voitti kylmyyden.
Saavuimme kerrostalolle, alaovi oli auki. Menimme kuudenteen kerrokseen, jossa siskoni asui. Hän ei tullut avaamaan, mutta naapurin mummo tuli valittamaan meille meidän luvastamme olla sisällä. Hän kertoi, että poliisit olivat vieneet jonkun ja joku oli lähtenyt yksin hissillä, muuta hän ei kertonut. Paitsi että tappelu oli ollut erittäin kovaa.
Siskoni asunnossa paloi valo. Postiluukusta katsottuamme huomasimme, että myös televisio oli päällä. Muuten asunto oli tyhjä ja sekainen. Epäilimme, että poliisit olisivat vieneet hänet mukanaan putkaan, mutta mitä sain puhelimessa selville, ei hän ollut pahasti kännissä, joten epäilin. Kiertelimme hieman ja katselimme näkyisikö häntä, mutta ei mitään.
Vielä nytkään hän ei vastaa puhelimeen. Olen koko yön ja aamun miettinyt, mitä on voinut tapahtua. Jos he ovat tehneet siskolleni jotain, jos hän ei ole elossa. Haluan uskoa hyvään, mutta jotenkin tajuntani sanoo, ettei poliisit häntä vieneet. Jonkun he kuitenkin olivat ottaneet mukaansa. Poikaystävän? Jätkän kaverin?
Miljoonien viestien ja soittojen jälkeen en voi muuta kuin odottaa, ilmoitusta häneltä tai joltain muulta. Toivon vaan niin hartaasti, että kaikki on kunnossa. En kestä, jos hänelle käy jotain : (
Ihanan isona se tuossa komeilee. En kyllä kadu yhtään, että tilasin sen, ja odotusaikakaan ei loppujen lopuks tunnu enää miltään. Kyllä mä nyt oon pitänykki sitä koko ajan päällä.
No, pankkineiti yliviivasi tarpeelliset luvut ja sain taas pankkini auki. Ihanaa!
